Aqua l'amour - rakkauden vesi
Jonotimme kaupungin ykkös-yökerhoon. Jono kiemurtelee ovelta
satojen metrien päähän ja etenee kiduttavan hitaasti. Onneksi ilta on lämmin,
eikä jonossa seisoessa palele. On lauantai-ilta ja tuntuu, että kaikki
kaupungin klubi-ikäiset tahtovat päästä samaan paikkaan. Jonossa on
kaikenikäisiä miehiä ja naisia.
Sisältä kuuluva musiikki antaa vinkkejä itsestään tasaisena
jumputuksena. Jonottavista ihmisistä kuuluu tasainen puheensorina, välissä
naurunkikatuksia ja huudahduksia. Meillä menisi tunteja ennen kuin pääsisimme
sisään ja alan jo tuskastua. En tiedä, kuolisinko ensin tylsyyteen vai janoon.
Mies tulee viereeni ja tarttuu käteeni. Hän esittelee
itsensä nopeasti ja saattaa minut jonon kärkeen. Ovimiehet selkeästi tuntevat seuralaiseni.
He nyökkäävät nopeasti ja avaavat samettiköyden, joka erottaa asiakkaat muista
kuolevaisista. Tunnen jonosta tulevat pistelevät katseet, jotka kateellisina
katsovat yhtäkkistä arvonnousuani. Astelen kuitenkin pää pystyssä miehen
perässä sisään ja hän johdattaa meidät yläkertaan. Tiedän tiloissa olevan
yökerhon VIP-tilat, joihin minulla ei ole aiemmin ollut mitään asiaa. Huhujen
mukaan kaupungin creme-de-la-creme bailaa yläkerrassa.
Olen pukenut päälleni lyhyen mustan mekon, joka nuolee
vartaloni muotoja millintarkasti. Tyköistuva vaate ei salli alleen
rintaliivejä, mutta jalkaani vedin seitinohuet mustat stay upit ja pitsiset stringit.
Korkeat korot nostavat sääreni näyttävästi esiin. Stay upien takasaumoissa on
paksu musta sauma, joka johdattaa katseet pakaroideni väliin. Salilla treenattu
perä on kaikkien katseiden arvoinen ja estottomasti pyöräytän pakaroita
kävellessäni. Peilistä kotoa lähtiessä minua katsoi maailmanluokan kissapeto,
joka oli lähtenyt saalistamaan. Vinkkasin itselleni silmää ja toivotin onnea
iltaan. Suutelin vielä peiliä, sammutin valot ja astuin taksiin.
Mies johdattaa meidät kaiteelle, josta on suora näkymä
alakerran tanssilattialle. Seisomme vieretysten sanaakaan sanomatta. Mies poistui
hetkeksi ja palatessaan hän oli taikonut jostain erittäin pitkäkaulaiset lasit,
joissa kupli jääkylmä shampanja. Lasien sisältämän juoman pienet kuplat
kohoilivat pohjalta pintaan jättäen lasien pintaan pitkät viirut. Skoolasimme
ja raikas juoma valui kurkusta alas jättäen ihanan kuplivan tunteen.
- - Aqua l’amour, mies sanoi hymyilleen
- - Rakkauden vesi, maistelin sanoja kielelläni. Ja
totesin, että sana kuvasi kylmää juomaa todella hyvin.
Kirkkaat strobovalot pyyhkivät tanssilattiaa, jossa ihmisten
muodostama sekamelska pyöri ja kiemurteli yhteisessä rytmissä. Lattialla näkyi
pareja kuin salamavalojen loisteessa. Musiikin tasainen jumputus täytti korvat
ja sykki suoraan rintakehään aiheuttaen vastasykkeen sydämelleni. Kehoni
värähteli basson tahdissa.
Tarkastelin miestä, jonka silmillä oli kiinnostunut katse.
Hän oli minua vanhempi. Ikää oli ehkä lähelle viittäkymmentä. Vartalo oli harteikas
ja miehen olemus oli vahva. Leveät hartiat täyttivät puvun hartialinjan
täydellisesti jättämättä milliäkään turhaa tilaa. Siististi leikattujen hiusten
ohimoilla näkyi häivähdys harmaata, mutta kasvot olivat nuorekkaat. Miehen
silmät olivat teräksenharmaat ja tuntuivat skannaavan minua päästä varpaisiin.
Leualla näkyvän seksikkään parransängen keskelle muodostui viehättävä kuoppa
miehen hymyillessä minulle.
Mieleni teki mennä lähemmäs, mutta hän pysyi juuri
kosketuksen ulottumattomissa. Hänen tummanharmaa pukunsa oli taatusti jostain
muualta kuin Dressmanilta. Hipaisin kädellä takin miehustaa ja sormeni
tavoittivat erittäin pehmeää villaa. Keho takin sisällä värähti kosketuksesta. Mies
otti askeleen lähemmäs. Tunsin hänen lämpönsä kaulallani hänen kumartuessaan
puoleeni. Miehen tuoksu oli luonnollinen. Sitä ei oltu pilattu millään
voimakkaalla partavedellä. Miehen ihon tuoksu pakotti minut nuuhkimaan häntä. Luulin
hänen suutelevan niskaani, mutta hän kuiskasi korvaani
- - Anna minulle pikkuhoususi
Häkellyin hetkeksi, mutta kokosin itseni nopeasti. Pyyntö
tuntui rohkealta, jopa röyhkeltä, mutta ei kohtuuttomalta. Monille muille
olisin vastannut heti kieltävästi, mutta tilanteessa oli jotain erityistä
kiihottavaa. Katsoin miestä ja hänen silmillään vilkkui katse, joka selvästi
haastoi minut. Ehkä tämä oli testi, jolla kanttiani katsottiin.
Vilkaisin nopeasti ympärilleni. VIP-tilassa oli jonkin
verran ihmisiä, mutta he kaikki olivat kokoontuneet omiin piireihinsä, eikä
meihin kiinnittänyt kukaan erityistä huomiota. En ollut tehnyt ennen mitään
tällaista, mutta luotin jostain syystä mieheen.
Käännyin mieheen päin ja riisuin pikkuhousut mekon alta.
Mustat pitsiset stringit lähtivät nopeasti jalasta ja ojensin ne miehen käteen.
Mies ei suinkaan laittanut pikkuhousujani taskuunsa, vaan nosti ne kasvoilleen.
Näin hänen nuuhkaisevan housujen pitsistä pintaa ja sulkevan silmänsä.
- - Keräätkö useinkin vieraiden tyttöjen pikkuhousuja?
- - Vain silloin, kun en halua kadottaa niiden omistajaa,
mies vastasi
- - Suostuvatko kaikki?
- - Ainakin kaikki ne, joiden toivon suostuvan.
Maistelimme juomiamme. Seisoimme vierekkäin. Mies tuli
lähemmäs ja kietoi kätensä ympärilleni. Hänen katensä silitti selkääni ja
siveli kolmiota selän ja pakaroiden välissä. Hän ei lähennellyt röyhkeästi,
vaan tunnusteli minua ja teki itsensä tiettäväksi. Kosketus oli ohut, mutta tutkiva.
Hän suuteli hellästi niskaani ja tunsin miehen läheisyyden todella voimakkaana.
Olin pelkkä ohut mekko ylläni kaupungin ykkösklubilla vierelläni mies, jota
aloin haluta todella paljon. Ajatus nauratti ja samalla sai minut lämpenemään.
Tunsin kostuvani miehen kosketuksesta. Paljas alapääni sykki jalkojen välissä. Nojauduin miestä vasten.
- - Saanko koskettaa, mies kysyi suudellessaan
uudelleen niskani herkkää ihoa.
Nyökkäsin hiljaa ja käännyin miestä kohden. Vilkaisin vaivihkaa
ympärilleni ja meidät ympäröi turvallinen pimeys, jonka lävisti vain toisinaan
salin poikki kulkeva kirkas discovalo. Olimme kahdestaan kaiteen vieressä ilman
ylimääräisiä katseita. Tosin, jos joku alhaalta sattuisi vilkaisemaan ylöspäin,
meidät voisi nähdä sopivassa valossa. Ajatus siitä, että tästä voisi jäädä
kiinni ei saanut minua perääntymään, vaan päinvastoin kiihottumaan lisää.
Mies asetti kätensä jalkojeni väliin ja nosti hameenhelmaa
ylöspäin. Hän tunnusteli reisiäni ja levitin jalkojani antaen miehelle
sopivasti tilaa. Miehen otteista tunsin, kuinka kokenut hän oli. Sormissa oli
samalla kertaa uteliaisuutta ja itsevarmuutta. Hän ei kiirehtinyt, eikä
hyökännyt sormillaan sisääni. Sen sijaan hän silitteli huulien paljasta pintaa
hellästi tunnustelleen. Sormet sivelivät hitaasti kokeillen ja testaten paikkojani.
Varovasti peukalo hieraisi klitoriksen reunaa ja sai minut värähtämään.
Huuliltani karkasi ynähdys, joka hukkui yökerhon meteliin. Nojauduin miestä
vasten ja kuiskailin hänen korvaansa huokauksia ja ynähdyksiä.
Tunsin ensimmäisen sormen työntyvän aukkooni. Milli milliltä
se upposi pohjaan saakka levittäen mielihyvän aaltoja läpi kehon. Suljin silmät
ja tunsin, miten sormi sai kaverikseen toisen sormen. Yhdessä ne alkoivat
hyväillä kosteaa reikääni levittäen kosteutta läpi koko vaon. Hän hyväili klitorista
taitavammin kuin kukaan koskaan ennen. Kosketus oli herkkä, mutta se antoi
nautintoa niin, että huokailin miehen sylissä. Purin huultani, etten olisi
parahtanut ääneen.
Ensimmäiset orgasmin aallot löivät nopeasti lävitseni alkaen
haaroistani leviten joka puolelle vartaloa. Tärähtelin, vapisin ja ynähtelin
pienten salamoiden kourissa. Ne salpasivat hengitykseni ja saivat sydämen
kirimään miljoonaa. Viimeinen aalto oli ylivoimainen. En saanut suustani mitään
ulos, vaan annoin sykäysten saatella minut tajunnan rajamaille.
Olin hengästynyt, hiestä märkä ja sydän hakkasi edelleen.
Orgasmi antoi valtavasti virtaa ja heräsin takaisin tähän maailmaan. Miehen
kovaksi paisunut kalu tuntui reittäni vasten ja hänen silmiinsä oli syttynyt
uudenlainen palo. Hänen kätensä oli edelleen hameen helman alla jalkojeni
välissä. Pilluni sykki hänen sormiaan vasten ja reisilläni tuntui kosteudesta
valuneita viiruja. Hitaasti hän otti sormensa pois sisältäni.
Mies haki meille uudet lasilliset shampanjaa ja siemailin
sitä janoisena kiihkon jälkilaineissa. Hikinoro valui rintojeni väliin piirtäen
iholle viileän viivan. Tunsin, miten se mateli mekon sisällä valuen vatsalle ja
sitä yhä alaspäin aina reisien väliin. Lopulta se sekottui reisien välissä kosteuteen.
Kylmä juoma ja täysillä jumputtava musiikki nostivat minut
kevyeen lentoon. Kuplat humahtivat päähäni ja suutelin miestä suoraan suulle. Se
oli ensimmäinen suudelmamme. Hänen huulensa koskettivat omiani ensin varovasti,
mutta äkisti syöksyimme himon johdattamina kiihkeään ja pitkään kohtaamiseen.
Puraisin miehen alahuulta hellästi ja hän otti käsillään kiinni niskastani. Hän
tukisti minua, emmekä voineet lopettaa aloitettuamme. Irtauduin vastahakoisesti
hänen otteestaan ja katsoin suoraan harmaisiin silmiin. Kiihkon lisäksi
katseessa näkyi jälleen ilkikurinen pilke. Mies nautti pelistämme ja siitä,
että oli saanut minut kiimasta villiksi.
Miehen housujen lahkeessa näkyi lupaavasti kohoileva kalu.
Sen muoto erottui puvunhousujen ohuen kankaan läpi. Hieroin kädellä housujen
läpi ja tunsin, miten kova varsi sykähteli haluten vapaaksi kankaan kahleista. Raavin
kalun päätä ja se nytkähteli innokkaasti kynttäni vasten. Olisin halunnut avata
housut ja vapauttaa nahkaisen nuijan. Olisin halunnut ottaa sen käteeni ja
puristaa sitä, hieroa kalun pään märäksi ja upottaa sen sisääni. Mutta se sai
odottaa vielä hetken.
Shampanja sai mehuni virtamaan ja minulle tuli pissahätä.
Katselin ympärilleni etsien vessaa, mutta koska tila ei ollut minulle tuttu, en
nähnyt helpottavaa ovea missään. Käännyin miestä vasten ja kuiskasin hänen
korvaansa, että minun piti päästä pissalle. Mies tyhjensi lasinsa viimeistä
pisaraa myöten ja ojensi tyhjän lasin minulle
Katsoin miestä hölmistyneenä ja luulin hänen kuulleen minut
väärin. Toistin hänen korvaansa uudelleen, että minulla oli hätä, mutta mies
ojensi lasin tyynenä minulle uudestaan. Hänen katseensa ja vino hymynsä paljastivat
minulle hänen tarkoituksensa.
- - Haluatko, että pissaan tuonne? kysyin
epäuskoisena.
Mies nyökkäsi hitaasti ja sai minut hämilleen aivan uudella
tavalla. Ajatus tuntui todella pervolta, mutta toisaalta taas peliin
kuuluvalta. Mieleni huusi, että nyt peli on mennyt liian pitkälle, mutta sanat
eivät tulleet suustani ulos.
Pyörittelin lasia kourassani ja punnitsin, osuisinko sen
ohueen suuhun, jos oikein yrittäisin. Katsoin taas miestä, joka nojasi kaiteeseen
ja mittaili minua kiinnostuneena. Lopulta kohautin olkapäitäni, levitin jalkani
ja asetin lasin jalkojen väliin.
Mies nosti hameeni helmaa niin, että hänellä oli avoin
näkymä suoraan lasiin. Jännitys sai minut epäröimään, enkä meinannut saada
pissaa tulemaan. Sitten sain tiristettyä muutaman tipan lasin pohjalle. Alun
jälkeen virtsa alkoi suihkuta ja osa siitä meni lasista ohi. Lattialle jalkojeni
väliin tipahteli tippoja muodostaen lammikon. Lasi alkoi täyttyä ja lopulta virtsa
valui lasin reunoista yli.
Mies katseli työskentelyäni kiinnostuneena ja selvästi hän
oli otettu rohkeudestani. Kun lasi oli täysi, ojensin sen miehelle ja lausuin
uudelleen.
- - Aqua l’amour
Mies hymyili ja asetti lasin viereiselle pöydälle. Lasi oli
ääriään myöten täynnä. Mies otti virtsasta märät sormeni käsiinsä ja suuteli
niitä hellästi. Sitten hän otti taskustaan mustat pikkuhousuni ja pyyhki pissan
tahrimat sormeni niihin. Lopuksi hän laittoi housut jälleen taskuunsa, otti
minua kädestä kiinni ja sen jälkeen johdatti minut nopeasti pois yökerhosta
tummaan yöhön. Otimme taksin ja ajoimme hotelliin. Sitä yötä en unohda ikinä.
Erikoisesta alusta huolimatta, tai ehkä siitä johtuen, olin sinä yönä täysin
estoton. Tein asioita, joista olin kyllä fantasioinut, mutta jotka olivat
jääneet pelkkiin päiväuniin. Ennen tätä….
Kommentit
Lähetä kommentti
Ole hyvä ja kommentoi, mitä ajatuksia ja tunteita tarinani herätti. Mutta pliis, pysy asiallisena. En julkaise asiattomia kommentteja.